Ensimmäiset vuodet
Turun yliopiston Satakuntalais-Hämäläinen Osakunta otti ensiaskeleensa maakuntakerhona vuonna 1925 pian Turun Suomalaisen Yliopiston (1920) ja sen ylioppilaskunnan (1922) perustamisen jälkeen. Osakunnan perustamisesta lasketaan siis tänään kuluneeksi 90 vuotta, ja tähän aikaan mahtuu monenlaista. Yliopisto on kasvanut parinsadan ylioppilaan eliittikoulusta nykyaikaiseksi, monitieteelliseksi massaoppilaitokseksi, ja myös osakuntamme on muuttunut vuosikymmenten saatossa melkoisesti. Tässä kirjoituksessa esitellään lyhyesti armaan yhteisömme vaiheita.
SHO:n juuret yltävät siis kevääseen 1925, jolloin ensimmäisenä lajiaan perustettiin satakuntalainen maakuntakerho, ja hämäläiset hitusen hitaampina perustivat omansa vuonna 1926. Myös muut maakuntakerhot, joista sittemmin kasvoi osakuntia, perustettiin 20-luvun aikana. Kerhojen tarkoituksena oli pitää yllä yhteyksiä kotiseutuun, olivathan liikenneyhteydet tuolloin huonot eikä kotona ehditty käymään joka viikonloppu.
Alkuvaiheessa kerhojen toiminta ei päässyt häikäisemään vilkkaudellaan: opiskelijamäärät olivat pieniä ja rahapula vaivasi toimintaa, ja jäseniäkin kerhoissa oli vain muutamia kymmeniä. Vuosijuhlia ja pikkujouluja on kuitenkin pidetty alusta asti, ja ne olivat luonteeltaan hyvin virallisia ja muodollisia. Epävirallisempia juhlia pidettiin toki myös, ja usein pukujuhlat tai tanssit kestivät aamunkoittoon asti, vaikka maassa vallitsi kieltolaki.
Molemmat kerhot julkaisivat omia lehtiään, jotka ilmestyivät kaksi kertaa vuodessa. Lehdet olivat käsinkirjoitettuja ja niitä tehtiin vain yksi kappale kerrallaan, jota luettiin sitten juhlissa ääneen. Niissä julkaistiin hyvinkin tasokasta tuotantoa: esimerkiksi runoilija Sarkia julkaisi 20-luvun lopulla tuotoksiaan satakuntalaisten lehdessä. Lehden nimi, Kärryt, juontaa juurensa Turun Akatemian ajoille, jolloin Natio Satagundaensiksella oli käytössään ns. satakuntalaiset kärryt, joilla väsyneet juhlijat kuljetettiin kotiin. Hämäläisten lehden nimi oli Tuulastaja.
Kerhot pysyttelivät hengissä sotaa edeltävän ajan ja monet osakunnan perinteistä juontavat juurensa tuolta ajalta. Kerhot keräsivät rahaa ylioppilastaloa varten, mutta talvisodan sytyttyä varat luovutettiin maanpuolustukseen.
Rauhan tultua Satakuntalainen kerho alkoi elvyttää toimintaansa. Muun muassa Sohon Torwien ensiaskeleet otettiin Satakuntalaisessa kerhossa 40–50 -lukujen taitteessa SHO:n torviseitsikkona, ja askelten seuraukset näkyvät selvästi tähän päivään asti. Hämäläistä kerhoa ei enää saatu kunnolla käyntiin, ja kerhot yhdistyivät Satakuntalais-Hämäläiseksi kerhoksi vuonna 1950. Liittymisen ei ollut tarkoitus olla lopullinen, minkä vuoksi Soholla on edelleen kaksi matrikkelikirjaa sekä osakuntanauhaa. Eroamista vain ei sitten koskaan tapahtunut.
Pakkojäsenyyden aika
Vuonna 1957 ylioppilaskunta havaitsi, ettei se kykene yksin selviytymään alati kasvavista opiskelijamääristä. Niinpä tehtiin päätös jakaa ylioppilaskunta osiin, osakuntiin, mistä lähtien jokaisen opiskelijan oli kuuluttava johonkin osakuntaan. Osakunnat saivat tiloja rakenteilla olevasta Ylioppilastalosta, jonka rakennusvarat ne olivat pitkälti keränneet. Kun koko talo oli valmis, jaettiin tilat: SHO ja Turun Pohjalainen Osakunta (TPO) jakoivat B-talon katutason ja Turun Varsinaissuomalainen Osakunta (TVO) asettui C-talon kellariin, jossa se piti taloa aina 2010-luvun C-talon remonttiin asti. Sen sijaan Savo-Karjalainen Osakunta (SKO) majoittui A-talon alakertaan, tiloihin, joissa TYY:n virkailijakunta nykyään viettää aikaansa. Kun velkaantuneen TYY:n tilat luovutettiin Turun ylioppilaskyläsäätiölle (TYS) vuonna 1975, SKO häädettiin B-talolle, jossa se asettui salin yläkerran tiloihin, ”kotkanpesäänsä”.
Pakkojäsenyyskaudella sekä yliopiston että osakuntien jäsenmäärät kasvoivat valtavasti. SHO:lla oli viimeisenä pakkojäsenyysvuotena yli 2000 jäsentä. Toiminta oli tietenkin sitä myöten vilkkaampaa ja esimerkiksi pikkujoulut pidettiin Iskerin urheiluhallissa, joka sekin kävi ahtaaksi. Tuolloin opiskelijakulttuuri oli huomattavasti tiiviimpää kuin nykyään: ravintoloihin oli korkeat ikärajat, ja niitä ei ollut läheskään niin tiheässä kuin nykyään. Vapaa-ajan tarjonta oli muutenkin paljon vähäisempää kuin nykyään, ja opiskelijat hakeutuivat enemmän omiin piireihinsä. Kyseinen kausi oli varsin tapahtumarikas ja tähän kirjoitukseen täysin mahduttamattomissa.
Mainittakoot, että näihinkin aikoihin talossa toimi monenmoisia kerhoja, joista erityisesti Kauko Juhantalon vetämä Topikerho niitti mainetta. Tämän kerhon pysyvimmäksi perinteeksi on jäänyt Maakuntaillassa jaettava Ölvistipendi. Myös Vaakunamestariperinne syntyi näihin aikoihin. 60-luvun tapahtumat ovat luettavissa yksityiskohtaisemmin esimerkiksi SHO:n 80-vuotisjuhlakirjasta.
Maakuntiin pidettiin tiiviimpää yhteyttä kuin nykyään, ja niitä koskeva tutkimustoiminta oli vilkasta. Tämän lisäksi käytiin joka vuosi kesäpäivillä, ja hieman harvemmin maakuntakiertueilla, jotka kestivät useita päiviä. Beaanien ”kasvatus” ciiviksiksi – osakunnan vanhemmiksi jäseniksi – vei paljon aikaa, sillä tuolloin osakunnat hoitivat tuutoroinnin ja kaikkien ”uusien opiskelijoiden kasvatuksen”.
Poliittista kuohuntaa
Kuusikymmenluvun alkupuoli oli osakuntien kiistatonta valtakautta TYY:ssa. Tämän jälkeen alkoivat ainejärjestöt syntyä ja poliittiset mielipiteet kuohua: ensimmäiset poliittiset puolueet tulivat edustajistoon -67, ja vuoden -71 vaaleissa ei ehdokkaina ollut enää muita kuin näiden puolueiden edustajia. Muuttuneessa tilanteessa osakunnat ajettiin ahtaalle, ja jopa niiden lakkauttamista vaadittiin. Pakkojäsenyys loppui vuonna 1969, mikä tietenkin laski osakuntien jäsenmääriä.
SHO:n talous säilyi kuitenkin vahvana. Osakuntatanssit olivat tuottoisia, ja 70-luvun alussa tilaan saatiin anniskeluoikeudetkin. Toiminnassaan SHO oli riviopiskelijalle näkyvämpi ja kiinnostavampi kuin puoluepolitikointiin jämähtänyt TYY, ja se veti puoleensa monia sitoutumattomia opiskelijoita. Tuolloin suoritettiin monia suurisuuntaisia hankkeita, ja budjetit olivat ajoittain hyvinkin hurjia – jopa niin hurjia, että 70-luvun puolivälissä SHO oli Kauppalehden protestilistalla.
Lehtitoiminta eli tuolloin kukoistuksensa kautta. Maakuntakerhojen yhdistyttyä lehdetkin yhdistyivät 60-luvulla Tuulastajan Kärryiksi eli Paatiksi. Lehti oli kuitenkin liian kallis tehdä, joten sen lisäksi tarvittiin suppeampaa infolehtistä eli Äyskäriä. Tämä syrjäytti sittemmin Paatin kokonaan. Parhaimmillaan Äyskäri ilmestyi 30–40-sivuisena 11 kertaa vuodessa. Painos oli noin 400 ja monistus suoritettiin osakunnan tiloissa vanhalla veivattavalla monistuskoneella – toimitus kuulemma käytännössä asui toimistolla. Lehteä jaettiin yliopistolla sekä suoraan Yo-kylän yhteiskeittiöihin.
Poliitikot kaappasivat vuosikokouksissa tuohon aikaan lukuisia yhdistyksiä. Surullisin tapaus osakunnista oli TPO:n kohtalo: kommunistit valtasivat osakunnan, ja aiemmin vireä järjestö vajosi vuosikausiksi täyteen toimimattomuuteen ja menetti omaisuutensa. Myös TVO:lla vallitsi punaväri ja SKO oli oikeiston hallussa. SHO:ssa oli lyhytaikainen vallankumous, mutta passiivisella vastarinnalla sekä lähes konkurssin partaalla horjuvalla taloudella poliitikot saatiin karkotetuksi.
Murroksen aikakausi
70-80 -lukujen mittaan toiminta hiljeni parhaista päivistään. Kuriositeettina toiminnan muuttumisesta voisi mainita SHO:n tuolloin merkittävät saavutukset urheilurintamalla: voittipa osakunta opiskelijajääkiekon Pohjoismaitten mestaruudenkin! Osiksella ohjelmatoimintaa ja parhaimmillaan talo oli ampumalla täyteen ahdettu joka viikonloppu.
Nykykatsojan silmin vuosijuhla- ynnä muut perinteet proletarisoituivat melkoisesti aiemmasta, mutta ne sentään säilyivät. Esimerkiksi TYY ei järjestänyt vuosijuhlia ollenkaan vuosina 1975–92, joten SHO lienee ainut taho yliopistossa, jossa perinteet ovat katkotta säilyneet.
Kahdeksankymmentäluvun alussa poliittinen ylioppilaskunta koki sekä taloudellisen että henkisen konkurssin. Ylioppilasnuoriso alkoi suuntautua enemmän kohti kaupunkia, ja järjestötoiminta kaikkialla oli enemmän tai vähemmän kriisissä. Äyskärin sivuilla käytiin vilkasta keskustelua Osakunnan olemassaolon tarkoituksesta ja oikeutuksesta. Toiminta jatkui kuitenkin suurin piirtein entisillä urillaan.
Yhdeksänkymmentäluku olikin sitten ainutlaatuisen vaiherikas. Vuosikymmen aloitettiin näyttävillä vuosijuhlilla – niin näyttävillä, että Osakunta jouduttiin laittamaan selvitystilaan. Taloutta heikensi entisestään se, että opiskelijabileitä ei järjestetty Osiksella ollenkaan, sillä ne olivat siirtyneet Kirkkotien AJK:lle. Myös jäsenmäärä väheni noihin aikoihin voimakkaasti, ja toiminnassa oli jossain vaiheessa mukana lähestulkoon vain Sohon Torwien kautta mukaan tulleita, eikä riviosakuntalaisia näkynyt. Erilaisia uusia toimintamuotoja kokeiltiin, ja Osiksella pyöri Soho Speak Easy Jazz club muutaman vuoden ajan. Tällöin perustettiin myös Sohon Akat. Ratsastavat, joka toimi aina 2010-luvulle asti.
Historia toisti itseään yllättävän ripeästi, sillä 70-vuotisjuhlien budjetti ylittyi parilla kymppitonnilla, millä oli lievästi sanottuna kielteiset vaikutukset SHO:n talouteen, ja alkoi taas uusi vakautuksen aika. Osakuntaravintola S-Osiksen talous oli kuitenkin paranemaan päin, ja AJK:n loputtua alkoi opiskelijabileiden määrä jälleen kasvaa. Talous saatiin parissa vuodessa taas kuntoon, ja jäsenmäärä lähti räjähdysmäiseen nousuun.
2000-luvun alku: uutta toimintaa, uusi vanha tilakriisi
Uudelle vuosituhannelle siirryttiin siis hyvässä noususuhdanteessa ja alun rahahuolia lukuun ottamatta kehitys pysyi pitkään positiivisena. Osakuntaan liittyi aktiivisen rekrytoinnin myötä vuosi vuodelta enemmän jäseniä, mikä luonnollisesti lisäsi myös aktiivitoimijoiden määrää.
Taloustilanne saavutti pitkään kaivatun vakauden, ja lisääntynyttä varallisuutta sijoitettiin jäsenistön viihtyvyyteen mm. hankkimalla biljardipöytä, videotykki valkokankaineen, pöytäjalkapallopeli ynnä muuta viihdelaitteistoa. Osakunnan tilat kokivat muutenkin suuria muutoksia lyhyessä ajassa: tiloissa tehtiin useita maalausremontteja, baaritiski ja esiintymislava uusittiin ja äänentoisto- ja valaistuslaitteistoa päivitettiin. Hankinnoilla pidettiin yllä sekä osakuntaravintolan vetävyyttä että tilojen viihtyisyyttä jäsenistön ajanviettoon. Myös muuta toimintaa aloitettiin: esimerkiksi vuonna 2003 perustettu Turun ensimmäinen stand up –klubi Hard Comedy Experience osoittautui erittäin suosituksi.
Tilanne kuitenkin muuttui ensimmäisen vuosikymmenen taitteessa. YO-talojen remontti lähestyi, mikä tarkoitti osakunnille evakkovuosia vanhoista tiloista. Tämän lisäksi remonttipalavereissa annettiin ymmärtää, ettei osakuntaravintola olisi tervetullut takaisin peruskorjattuihin tiloihin eikä sen pyörittäminen olisi enää edes kannattavaa korotettujen vuokrien, koventuneiden melurajoitusten ja tilamuutosten takia. Osakunnan rahallista kulmakiveä ja toiminnallista profiilia, Osista, oltiin siis ajamassa alas, eikä tätä saatu vahvasta vastustuksesta ja kompromissien hakemisesta huolimatta muutettua. Oli siis muutettava kaikki omaisuus pois B-talolta, löydettävä evakkotilat toiminnalle ja perustettava uusi liikemuoto, joka tuottaisi rahaa entisen ravintolan tapaan. Osakuntaravintola haudattiin vuonna 2012, ja tunnelma oli lievästi sanottuna epätoivoinen.
Tila-ahdinkoon löydettiin Helsingintien toiselta puolelta vanha keltainen omakotitalo, joka nähtiin vastaukseksi osakunnan ongelmiin: Kirkkotie 6:ssa sijaitseva talo tulisi toimimaan osakuntien toimistona ja toimintapaikkana evakon ylitse, ja sen tiloja tultaisiin vuokraamaan juhla-, bile- ja muuhun illanviettoon ainejärjestöille ja muille yhdistyksille. Tila oli kuitenkin valitettavan huonossa kunnossa, joten SHO, SKO ja TPO yhdistivät voimansa omaan uskomattomaan remonttiprojektiinsa, jonka seurauksena tilasta saatiin edustava ja viihtyisä. Entisen ravintolan muistoa kunnioittaen uusi osakuntatalo nimettiin Uusi-S:ksi, ja tila toimii tähän päivään asti tuottavana juhlatilana.
Nykypäivään tultaessa
YO-talo B:n remontti päättyi vuonna 2013, ja osakunta pääsi muuttamaan takaisin rakkaaseen, joskin huomattavasti pienentyneeseen kotiinsa B-talon katutasoon. Entinen ravintolan salin matala puoli on valjastettu osakunnan olohuoneeksi, jossa majailevat myös SKO, vanha naapuri ensin A-talosta ja myöhemmin B-talon ”kotkanpesästä” sekä TVO, vanha naapuri C-talosta. Osakuntien entisissä tiloissa muualla B-talossa on muita aine- ja harrastejärjestöjä.
Kerhotoiminta on koko 2000-luvun tullut yhä suositummaksi, mutta ravintolan lopettamisen jälkeen se on profiloitunut yhdeksi osakunnan vahvimmista piirteistä. Vanhoista kerhoista ovat jatkaneet esimerkiksi SUAMi-kerho, Sohon Tykittäjät ja Teekerho, sekä SHO:n kerhona aloittanut puhallinorkesteri Sohon Torwet. Uusia kerhoja on putkahdellut kuin sieniä sateella: mahjong-kerho Nagashi, biljardikerho Sohon Kepittäjät, Viski- ja sikarikerho sekä esimerkiksi satunnaisia askareita harrastava Joku muu –kerho. Tämän lisäksi osakunta on perustanut yhteiskerhoja muiden osakuntien kanssa, kuten Akateeminen Saunaseura ASS, sekä herättänyt henkiin vanhoja perinteisiä kerhoja, joista maineikkaimpana olutkerho Sohon panijat.
Viime vuosien tilakysymykset ovat osoittaneet, että yhteistyö on voimaa. SHO onkin tehnyt aktiivista yhteistyötä muiden osakuntien kanssa ja ottanut myös rohkeasti yhteyttä muihin tilassa majaileviin järjestöihin. Vuosituhannen alun ahdingon ja muutosten keskeltä on siis syntynyt myös uudenlaisia toimintamuotoja, joita osakunta kehittää toiveikkaana eteenpäin B-talon olohuoneestaan toimien.
Menneisyyttä ei kuitenkaan ole unohdettu, ja osakunnan vanhimpia akateemisia perinteitä on kunnioitettu myös 2000-luvulla. Yhteyksiä maakuntiin on pidetty yllä perinteisen vierailu-vastavierailu -käytännön mukaan. Kunniavieraina maakuntaillassa ovat olleet mm. Merikarvia, Siikainen, Pori, Jokioinen ja Ypäjä, joissa kaikissa osakunta on vastaavasti vieraillut ko. juhlaa seuraavana kesänä. Vuosijuhlat on tietysti pidetty joka vuosi, ja niiden osanottajamäärä on jäsenmäärän kasvun myötä niin ikään vuosi vuodelta noussut. Tätä kirjoittaessa ollaan aivan 90-vuotisjuhlan kynnyksellä, johon odotetaan suuria määriä nykyisiä ja vanhoja aktiiveja sekä osakunnan senioreita.
Osakunta on yhtä kuin jäsenensä
Satakuntalais-Hämäläinen Osakunta on paljon enemmän kuin vain tällä hetkellä siellä toimivien ihmisten organisaatio. SHO:lla on takanaan monivaiheinen historia ja edessään varmasti vielä enemmän tapahtumia ja käänteitä. Me nykyiset jäsenet ja virkailijat olemme lenkkejä pitkässä ketjussa, ja nousut ja laskut ovat aina kuuluneet tähän ketjuun. On luonnollista, että osakunta elää ja muuttuu siitä huolehtivan opiskelijasukupolven tarpeiden mukaan; toiminta onkin aikojen saatossa saanut monenlaisia ulkoisia muotoja.
Kunnioitus perinteitä ja kotiseutua kohtaan luo kuitenkin sen vankan perustan, jonka varassa – ja toisaalta, ansiosta – osakunta yhä edelleen toimii. Perinteet ovat siis perusta, jolle toiminta rakentuu, mutta ulkoseinää pitää jatkuvasti rapata ja remontoida. Jos jotain voi historiasta oppia, niin ainakin sen, että siihen liikaa tuijottamalla nykyhetki unohtuu – ja karkaa ulottumattomiin.
Sampo Collander
2000-luku ja muokkaukset: J-P Niininen
3.3.2015. B-talon remontti, Uusi-S ja muokkaukset: Onni Kaarle
Muotoilu ja väliotsikot: Johannes Dahlström
P.S. Tarkempaa lisätietoa Osakunnan historiasta on saatavilla runsaasti. Erittäin hyviä lähteitä ovat esim. Osakunnan 50-v. historiikki, 80-v. Juhlakirja, 85-v. ja muut Äyskärit, vuosikronikat ja muut satunnaisemmat dokumentit, joita säilytetään B-talon olohuoneen vitriinissä.